top of page
Kaunokirjallisuus.jpg

PERHOSENI SURUVAIPPA

Jämsän Hopsussa koetaan kansalaissota ja opetellaan elämään vasta itsenäistyneessä Suomessa. Oman elämän aloittaminen ei ole helppoa myöskään 17-vuotiaalle Ellille, joka avioituu jo aikuisen tukkityöläisen kanssa. Äitiys, kulkutaudit ja toimeentulon epävarmuus koettelevat aikuistuvaa naista. Hän kokee, kuinka joidenkin kohdalla elämä on vain lyhyt hetki. Mikä on hänen kohtalonsa?

 

Tarina perustuu aikalaistarinoihin, julkaistuun historiantutkimukseen ja suvun perimätietoon.

 

LOPPUUNMYYTY 

Pitää-olla-ihmisiksi-kansi.jpg

PITÄÄ OLLA IHMISIKSI!

Suomen itsenäisyyden alussa moni lapsi menetti eri syistä toisen tai molemmat vanhempansa. 4-vuotiaan Vienon äiti on menehtynyt tuberkuloosiin. Isä on metsätyönjohtaja, joka hankkii uuden vaimon pientilalleen kasvattamaan lapset. Alkaa elämä isän ja äitipuolen odotusten ristipaineessa. Perheen keskinäiset suhteet kehittyvät hyvään suuntaan, kunnes traaginen tapaus muuttaa Vienon elämän.

 

Pitää olla ihmisiksi! kertoo kaltoin kohdellun lapsen tarinan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle Petäjäveden ja Koskenpään kyliin ja Jämsänkosken tehdastaajamaan. Tarina kuvaa myös sen ajan elämää pientilalla, metsäammattilaisen työn vastuita ja tehtaalaisen elämän niukkuutta.

Kirja perustuu tositapahtumiin ja on jatkoa teokselle Perhoseni suruvaippa.

LOPPUUNMYYTY 

Pulasta-huolimatta-kansi.jpg

PULASTA HUOLIMATTA

Pula-aika koettelee 1930-luvun Jämsänkoskea. Puute painaa tehtaan työläisiä, pastori Kanteleen perhettä ja irtainta väkeä. Sairaudet sortavat monen perheen elämän. Vieno käy koulua kasvatusvanhempiensa luona hellahuoneesta käsin. Kasvatusäiti Ida-Valpuri venyttää penniä, yrittää pitää toivoa yllä ja kannustaa sinnikkyyteen puutteenkin keskellä. Luokkayhteiskunta asettaa rajojaan, eikä metsätyönjohtajan tytön odoteta pääsevän yhteiskouluun.

 

Pulasta huolimatta jatkaa Vienon elämää 10-vuotiaasta kolmetoistavuotiaaksi. Onnellisia hetkiä lapsen elämään tuovat mummolavierailut Hopsun Lahnamyllyllä, mutta vihanpito äitipuolen kanssa ei murru.

 

Kirja perustuu tositapahtumiin ja on itsenäinen jatko-osa teoksille Perhoseni suruvaippa (2016) ja Pitää olla ihmisiksi! (2017)

LOPPUUNMYYTY 

PKV kansi.jpg

PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Pula-aika murtuu 1930-luvun puolivälissä Jämsänkoskella. Yhteiskunnan arvorakenteet alkavat natista. Vieno polkee pyörällään Jämsän yhteiskouluun, jota käyvät vain hyväosaiset ja jota hänen ei muiden mielestä kuuluisi käydä.

 

Puun ja kuoren välissä jatkaa Vienon varttumista 14-vuotiaasta kuusitoistavuotiaaksi, ja koulu tuo uutta jännitettä Vienon elämään. Sukulaissuhteet muihin löfqvistiläisiin ja isän sukuun, Hopsun Lahnamyllylle lujittuvat, mutta löytääkö Vieno sovun Kankarisveden toisella puolen, Härönlahden kotitalossa asuvan äitipuolensa kanssa?

 

Kirja perustuu tositapahtumiin ja on itsenäinen jatko-osa teoksille Perhoseni suruvaippa (2016), Pitää olla ihmisiksi! (2017) ja Pulasta huolimatta (2018). 

Tavalla tai toisella kansi.jpg
Tavalla tai toisella tk.jpg

TAVALLA TAI TOISELLA

Eletään vuotta 1936 Jämsänkoskella, Jämsässä ja Hopsussa. Löfqvistin Vihtori suomentaa nimensä Leihoksi. Heidän talonsa palaa maan tasalle, mutta yhteisö auttaa perheen taas jaloilleen. Löfqvistin suvun elämä nivoutuu Vienon elämään monin tavoin.

 

Vuoden 1937 alussa valmistuu hyppyrimäki Oinaalaan, syksyllä sairaala Korvenmäkeen ja tehdas rakentaa uuden seuratalon kosken partaalle, edellisenä juhannuksena palaneen tilalle. Se nimetään Ilveslinnaksi. Siitä tulee suojeluskunnan toimitalo, mutta myös kunnantoimisto saa sijansa sen kyljessä. Seuratoiminta viriää.

 

Jämsänkosken ulkonäkö paranee ja elintaso nousee, silti Sellmanin pytingissä eletään vaatimattomasti, sillä työläisen palkka nousee vain vähän. Ja kohtalo koettelee ystäviä ja sukulaisia, joita menehtyy tubiin ja sydäntauteihin ennen aikojaan.

 

Keväällä 1937 Vieno käy rippikoulun ja muuttuu tytöstä nuoreksi naiseksi. Hän tekee kesäreissun ruotsinkieliselle rannikolle toiveena parantaa ruotsin kielen taitoaan. Vieno täyttää keväällä 1938 kahdeksantoista vuotta. Silloin olisi hyvä saada keskikoulu päätökseen

 

Tavalla tai toisella perustuu tositapahtumiin ja on Jämsänkoski-sarjan 5. osa.

 

Aino Hagner (s.1947) on tarinan Vienon tytär.

LOPPUUNMYYTY 

Leivän syrjään kansi.jpg

LEIVÄN SYRJÄÄN

AHagner_Sotakummilapsi_kansi.jpg

SOTAKUMMILAPSI

Jatkosota jätti jälkeensä orpoja ja puoliorpoja. Turvatakseen lasten toimeentulon yhteiskunta pyrki järjestämään heille sotakummeja ulkomailta ja kotimaasta. Sotakummilapsi on itsenäinen teos, joka kertoo yhden tällaisen lapsen tarinan.

 

Aino_Hagner_Sotien_välissä_kansi.jpg

SOTIEN VÄLISSÄ

Talvisota on sodittu, mutta sen jälkimainingit ahdistavat. Täysi-ikäisyyttä lähestyvän Vienon mieli on ristiriitainen. Uskaltaako Lottiin liittyä? Olisiko sotakirjeenvaihdossa tutuksi tulleesta Veijosta aviomieheksi? Miksi Vienolta ei mikään tunnu onnistuvan kertaheitolla – ei edes apulottana sotasairaalassa? 

 

Kirja kuvaa Jämsänkosken tehdasyhteisön elämää vuosina 1940-41.

Perhoseni suruvaippa
Pitää olla ihmisiksi!
Pulasta huolimatta
Puun ja kuoren välissä
Tavalla tai toisella

Keväällä 1938 koulunsa päättänyt Vieno hakee paikkaansa työelämässä Jämsästä ja Jämsänkoskelta.

Sodan uhka syvenee ja siihen valmistaudutaan monin tavoin.

 

Kirja kuvaa jämsänkoskelaista elämänmenoa talvisodan loppuun asti.

 

Leivän syrjään on Jämsänkoski-sarjan 6. osa.

Leivän syrjään
Sotakummilapsi
Sotien välissä
bottom of page